S/Y Kardemumma on Utö avomeriristeilijä, jonka suunnittelija on Jarl Lindblom. Alus on rakennettu Turun veneveistämössä 1949. Utö risteilijöitä rakennettiin yhteensä neljätoista. Kardemumma on sarjan ensimmäinen alus.

Kardemumma on ollut suomalaisessa omistuksessa alusta alkaen. Sen ensimmäinen omistaja oli Utö-sarjan rakennuttaja Harald Zetterström 1949. Maire ja Harry Gullichsen hankkivat aluksen itselleen 1950. Alus säilyi Gullichsenin suvun omistuksessa aina vuoteen 2004, jolloin Kardemumma siirtyi nykyisille omistajille, Eero Tammiselle ja Marikki Hakolalle.

Kardemumma on purjehtinut tauotta koko elinkaarensa ajan. Sitä on myös korjattu ja entisöity useissa vaiheissa. Veneen korjaushistoria on dokumentoitu huolellisesti. Nykyiset omistajat ovat toteuttaneet aluksen runkorakenteisiin viime vuosien aikana perusteellisen entisöintiprojektin. Entisöinneistä on vastannut veneenveistäjä Epa Tamminen / Kroma. Korjaustoimet ovat antaneet veneen purjehduskuntoon lisää vuosikymmeniä ja arvokas alus säilyy näin tuleville sukupolville purjehduskunnossa ja merikelpoisena.

Vene on Klassikko-rekisterissä ja sille on myönnetty kulttuurihistoriallisesti merkittävän veneen K-merkintä vuonna 2017. Veneen entisöintiin on myönnetty kahdesti Museoviraston tukea. Vene sijaitsee Wileniuksen telakalla, Porvoossa.

Lisätietoa: Kardemumma PORTFOLIO 2022

Press images

Production categories

Featured